OHJEET

OHJEET
OHJEET

OMPELEMINEN

OMPELEMINEN
OMPELEMINEN

NEULOMINEN

NEULOMINEN
NEULOMINEN

Uuden vuoden uudet kujeet

Vuoden viimeisenä päivänä on katsottava kornin haikeasti kulunutta vuotta ja summata sitä jotenkin. Olen valtavan onnellinen sanoessani, että kulunut vuosi on yksi elämäni onnellisimmista. Pikku-Aan maaliskuinen syntymä oli yhtä kultaa ja sain kokea, että vauvavuosi voi olla myös voimaannuttava, ihana, onnellinen, levollinen ja hyvä. Haikeaksi uuden vuoden tekee se, että vuosi vaihtuu. Se muistuttaa, että aika kuluu (suorastaan juoksee) ja lapset kasvavat.

Käsityövuosi on ollut myös aika ihana ja monipuolinen. Olen ommellut, virkannut, neulonut ja tehnyt monenlaista. Äitiysloma on antanut uudella tavalla mahdollisuuden istua rauhassa käsitöiden ääreen. Blogissa on näkynyt yli kolmekymmentä postausta ja instagramissani kymmeniä kuvia niin valmistuneista kuin keskeneräisistäkin töistä. Tässä ne klassiset instagramin yhdeksän tykätyintä.



Uusi vuosi tuo tullessaan uusia kujeita niin siviilielämässä kuin käsityöpuolella. Omat uudenvuodenlupaukset ovat lupauksia yhteisestä tekemisestä perheelleni. Mutta tokihan rakkain harrastuksenikin ansaitsee omat uudenvuodenlupauksensa. Niitä on kolme.

1. Yhteistyö Husqvarna Vikingin kanssa. Olen aivan suunnattoman innoissani uudesta yhteistyösopimuksestani Husqvarna Vikingin kanssa. Olen siis heidän yhteistyöblogistinsa seuraavan kahden vuoden ajan. Tämä näkyy käytännössä yhteistyöpostauksina Husqvarna Vikingin kanssa mutta myös uuden oppimisena. Olen päättänyt haastaa itseäni erilaisin paininjaloin ja lisätarvikkein ja toivon, että kokeiluistani on iloa myös blogini lukijoille tuoden uusia ideoita omaan ompeluharrastukseen.



2. Neulekone. Muutama vuosi sitten hankin käytettynä neulekoneen ja tänä vuonna aion kaivaa sen naftaliinista. On nimittäin aivan liian pitkä aika sen viimekäytöstä. En vielä tee suurempia lupauksia, mitä sillä valmistan, mutta edes jotain. Pitää vanhaa neulekonerouvaa vähän verrytellä.

3. Tilkut. Olen aina pitänyt tilkkutöitä jotenkin liian tihrustamisena minulle. Minulle sopii suurpiirteisemmät tekniikat. Päätin kuitenkin jo syksyllä, että minun on otettava tilkkutyöt edes jotenkin haltuun. Eli aion vakaasti valmistaa edes yhden tilkkutyön. Vaikka pienen, mutta yhden.

Niin ja tietenkin yritän käyttää vanhoja materiaaleja pois ennen uusien ostamista ja tehdä ne keskeneräiset työt loppuun ja mitä nyt aina itselleni lupailen mutta en saa pidetyksi. Ainahan pitää olla niitäkin lupauksia, joita ei pysty pitämään.

Millaisia käsityölupauksia sinä ajattelit antaa uudelle vuodelle?

Valoisia ja iloisia ajatuksia roppa kaupalla uuteen vuoteen!

Anni

1 kommentti

  1. Innolla jään odottamaan erityisesti sitä sinun tilkkutyötäsi. Varo, se voi koukuttaa! :)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa - kiitos!

Sisällön tarjoaa Blogger.